tiistai 17. marraskuuta 2015

Punainen kalapata ( 6-8 kk -> )


Yleensä viikonloppuisin tykkään kokkailla pataruokia ja viime sunnuntaina tulikin kokattua aivan huippumuonaa. Alkuperäisen reseptin olen bongannut Yhteishyvän www-sivuilta, mutta reseptiä olen joutunut fiksailemaan vauvalle sopivaksi. Tämä on siis ruokaa koko perheelle!

Punainen kalapata sisältää erilaisia vihanneksi ja nimensä mukaisesti tietysti kalaa. Kuten aikuisille niin myös perheen pienimmille kala on suositeltavaa ravintoa. Kala sisältää terveellisiä rasvahappoja, vitamiineja, kivennäisaineita ja proteiinia. 

Tästä ruuasta on tietenkin jätetty suola kokonaan pois, mutta omaan annokseen lisäsin sen jälkeenpäin. Ruuan voi tarjoilla joko sormisyötävänä ( lientä vähemmän ) tai sen voi soseuttaa ( lientä enemmän ).  


VALMISTUS

Noin 400 g lohta
1 bataatti
2 porkkanaa
1 punainen paprika
1 sipuli
1 valkosipuli
4 dl vettä
200 g tomaattimurskaa ( esim. Mutti )
2 rlk tomaattisosetta
Puolikas sitruuna
Tilkka oliiviöljyä
1 laakerinlehti
1 tl tinjamia
Tuoretta tilliä

Kuori kasvikset ja leikkaa lohkoiksi. Lohkot voi jättää isoiksi, jos tarjoilet ruoan sormisyötävänä. Leikkaa myös kala isoiksi paloiksi.

Kaada pataan tilkka öljyä ja lisää sipulit sekä tomaattisose. 

Kuumenna sekoitellen pari minuuttia.

Lisää vesi, paseerattu tomaatti, laakerinlehti ja timjami. Kiehauta hetki. 

Lisää paprika ja porkkanat. Keitä noin 5 minuuttia.

Lisää bataatti ja anna hautua, kunnes ovat pehmeitä. 
Lisää kalapalat ja purista sitruunamehu. 
Hauduta, kunnes kala on kypsää. Silppua lopuksi pinnalle tilliä.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Back to Top