perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pannukakut mansikoilla ( 8 kk -> )


Meillä kävi tänään ihania pikku vieraita, joille päätin paistaa läjän pannukakkuja. Tämä herkullinen pannariresepti löytyi Pipsan keittokirja pienille ihmisille -kirjasta ja ai että, kuinka hyville maistuivat!

Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty kaurajauhoja, itse laitoin vehnäjauhoja, sillä meillä ei kaapista kaurajauhoja löytynyt. Pipsa tarjoili pannukakut kookoskermavaahdolla, meillä meni mansikoiden kanssa. Lisäksi jätin taikinasta suolan pois.

Lettujen ja mansikoiden lisäksi pöydästä löytyi viinirypäleitä, vesimelonin paloja ja suomalaisia ruisnaksuja. Tässäpä ehkä ajatuksia, mitä pienille vieraille voi esimerkiksi tarjoilla, jos pää lyö ihan tyhjää :) Kaikki maistui hyvin koko poppoolle :)   


VALMISTUS

2 dl kaurajauhoja ( tai muita jauhoja )
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl kardemummaa
( 1/4 tl suolaa )
2 munaa
1 dl kookosmaitoa
1 banaani

Sekoita kuivat aineet kulhossa. 

Riko toiseen astiaan munat ja lisää kookoskermasta eroteltu kookosmaito. Vatkaa voimakkaasti.

Muussaa banaani ja lisää munamaitoon. Lisää sekaan myös kuivat aineet. 

Paista lettupannulla ( öljyllä ) muutama minuutti ja käännä.



2 kommenttia :

  1. Sulla on blogissasi (kuin myös instassa) aivan ihania kuvia!.. Eipä ole tullut pitkään aikaan tehtyä pannukakkua, pitääpä tehdä. Kiitos reseptistä!:)

    VastaaPoista

Back to Top