lauantai 1. huhtikuuta 2017

Koko perheen kukkakaalipizza ( +1 v. -> )



Meidän perheessä rakastetaan pizzaa! Jopa 2-vuotias osaa sanoa "pittaa" kun kysyy, että mitä syödään viikonloppuna :) 

Jos jollekulle kukkakaalipzza on täysin uusi tuttavuus, niin kukkakaalipizzassa jauhot korvataan nimensä mukaisesti kukkakaalilla. Pizza on helppo tehdä ja mikä parasta, se on älyttömän hyvän makuista. Kannattaa kokeilla!





VALMISTUS ( noin 2 isoa pizzaa )


Pohja: 

1 kukkakaali
2 kananmunaa
3 dl juustoraastetta ( esim. Valio kevyempi pizzajuusto 17 %)
Ripaus suolaa 
Ripaus valkopippuria


Tomaattikastike:

1 Mutti-tomaattimurska
1 valkosipulinkynsi
Mustapippuria
Kuivattuja yrttejä (esim. basilikaa, oreganoa, timjamia)


Täytteet:

Savuhärkää ( esim. Atria Kulinaari)
Kirsikkatomaatteja
Mozzarellaa
Rucolaa


Valmista ensimmäiseksi tomaattikastike pizzaan. Hienonna valkosipuli ja sekoita se tomaattimurskan sekaan. Lisää joukkoon ripaus mustapippuria ja kuivattuja yrttejä.

Leikkaa kukkakaali paloiksi ja höyrystä niitä noin 5 minuuttia.

Kun kukkakaalit on hieman pehmentyneet, soseuta ne pieneksi silpuksi esim. monitoimikoneessa.

Purista kukkakaalisilpusta nesteet pois. Käytä ohutta liinaa tai harsoa. Puristamalla ylimääräisen nesteen pois, pohjasta ei tule niin pehmeä ja vetinen.  

Kaada kukkakaalisilppu kulhoon ja lisää sekaan munat, juustoraaste ja mausteet. 

Nostele kukkakaalitaikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja taputtele pohjasta melko ohut.

Paista pohjaa uunissa n. 15-30 minuuttia, kunnes se alkaa ruskistua. 

Ota pizzapohja pois uunista, kasaa täytteet päälle. Levitä tomaattikastike, leikkaa savuhärästä paloja, ripottele päälle puolikkaita kirsikkatomaatteja ja revi vielä mozzarellasta paloja.

Laita pizza vielä uuniin noin viideksi minuutiksi. 

Viimeistele valmis pizza rucolalla.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Back to Top