perjantai 12. toukokuuta 2017

Ristiäisten tarjoilut


Kaksi vuotta sitten oli ihanan aurinkoinen päivä. Meillä oli heti aamusta melkoinen hässäkkä päällä, sillä tiedossa oli meidän ihanan tytön kastetilaisuus. 

Kastetilaisuus vietettiin silloisen kotimme läheisessä tilassa, jonka olimme käyneet edellisenä iltana järjestelmässä ja koristelemassa. Juhlien "väriteemaksi" olin valinnut mintun, persikan ja vaaleanpunaisen. Mitenkään orjallisesti näitä värejä ei noudatettu, mutta suunnilleen :) Värit toistuivat niin tarjoiluissa kuin koristeissa. 

Tarjoilupöytään halusin asioita, joiden tiesin maistuvan niin meille itselle kuin vieraillekkin.  Osan syötävistä olimme tilanneet valmiina, mutta suurimman osan teimme itse ( tietysti edellisenä yönä, hahahah ). Vieraita kastetilaisuuteen olimme kutsuneet 15. 



Juhlien täydellinen kakku oli Niina Lehtolan eli Marsispossun käsialaa. Huh, miten kukaan voikaan olla niin taitava? Kakku oli upeannäköinen ja luvattoman hyvää. 

Marsispossun kautta voi tilata hyvinkin koristeellisia kakkuja, mutta me halusimme visuaalisesti suht yksinkertaisen kakun, koska se sopi mielestämme täydellisesti tarjoilupöytään. Kakun mauksi valitsimme pätkismousse-mustaherukkamoussen.  


Juhliin olimme valinneet kahvin ja teen lisäksi Fentimansin ruusulimonadin. Todella kauniissa pullossa oleva limonadi on yllättävän raikkaan makuista. Suosittelen maistamaan! Juhlissa laitoin pullot isoon boolikulhoon ja kulhon täytin jäillä. Näin limpparit pysyivät kylminä juhlien ajan. 

Kastetilaisuudessa oli myös skumppaa, mikä ei taida olla ihan yleistä? Mielestäni lasillinen kuohuvaa kuitenkin sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen ja se tuo myös kivaa juhlantuntua. Juomaksi valitsin Lindauer Brutin, joka oli valittu vuonna 2014 vuoden kuohuviiniksi. 



Juhlien tarjoilut:

Tuulihatut ( poro & lohi ) 
Feta-pinaattipiirakka 

Kakku ( tilasimme Marsispossulta )
Marjapiirakka & vaniljakastike 
Macarons ( ostimme Stockmannilta )
Vaahtokarkkeja

Kuohuviini ( Lindauer Brut ) 
Ruusulimu
Kahvi & tee



Upeat kuvat on muuten ottanut supertaitava ja lahjakas valokuvaaja Anna Autio :)

8 kommenttia :

  1. Voi kuinka kauniit tarjoilut teillä on ollut! :) Ihana kakku!

    VastaaPoista
  2. Upeat tarjoilut! Meillä oli myös skumppaa nimiäisissä, musta se kuuluu juhliin. Oli itseasiassa lasten 1v juhlissakin, kun samalla se oli juhla meille vanhemmille - selvittiin ekasta vuodesta, SKÅL!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skumppa kuuluu juhliin, kyllä! SKÅL!

      Poista
  3. Onpa kaunis tarjoilupöytä 😊

    VastaaPoista

Back to Top