lauantai 14. huhtikuuta 2018

Yön yli sämpylät & muita kuulumisia


Viikko sitten perjantai-illasta tein tämän samaisen sämpylätaikinan, josta oli tarkoitus pyöräyttää viikonlopun aamiaspöytään tuoretta syötävää. Toisin kuitenkin kävi, sillä sämpylöiden sijasta painelin lauantaiaamusta taksilla Naisteklinikalle ja muutaman tunnin kuluttua olikin pieni käärö kainalossa. Miehellä tuli myös niin kiire lähtö, että sämpylät löytyivät uunista, kun tulimme parin päivän kuluttua kotiin. Uuni oli sentään kiinni, hahah! 

Eilen illalla tein jälleen kerran taikinan ja tällä kertaa päästiin myös aamusta syömään näitä. Resepti on superhelppo ja nopea. Mielestäni sämpylätaikina on todella kätevä tehdä illalla ja aamulla ei tarvitse muuta kuin tehdä valmiista taikinasta sämpylät uuniin.


Täytyy taas jälleen kerran todeta, että itsetehdyt sämpylät voittaa kaupan valmiit mennen tullen. Bonuksena kotiin saa myös herkullisen tuoksun. 

TARVITSET:

5 dl maitoa (kauramaito sopii myös hyvin)

25 g hiivaa

2 tl suolaa

1-2 rkl hunajaa

Noin 10 dl mieleisiä jauhoja/hiutaleita/leseitä. Käy esim. kaurahiutaleet, sämpylä/speltti/ruis -jauhot. Kuvan sämpylöissä on käytetty spelttijauhoja, ruisjauhoja ja sämpyläjauhoja.

2 rkl öljyä tai voita 

TEE NÄIN:

1. Liota hiiva maitoon.

2. Sekoita joukkoon suola ja hunaja. 

3. Lisää jauhoja vähitellen ja sekoita samalla kevysti.

4. Lisää lopuksi öljy taikinan joukkoon ja laita taikina jääkaappiin yöksi. 

5. Tee aamulla taikinasta sämpylöitä. Paista sämpylöitä 200 asteisessa uunissa noin 15 min. Jos haluat kauniin ruskean pinnan sämpylöihin, niin kostuta sämpylöiden pinta vedelle ennen uuniin laittamista.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Back to Top